Päävalikon hallinta

Päävalikolla tarkoitetaan kotisivujen yläpalkkikuvan alapuolella tai kotisivujen vasemmassa reunassa olevia linkkejä. Päävalikon avulla sivujen käyttäjä pääsee kotisivujen eri alasivuille ja ominaisuuksiin kuten kuva-albumiin tai vieraskirjaan.

Päävalikossa voi olla myös nk. ”pudotusvalikoita”, jolloin päävalikossa olevan linkin alle ilmestyy lisää linkkejä, kun hiiri viedään päävalikon päälle. Järkevästi jaoteltuina päävalikkoon saadaan pudotusvalikoiden avulla mahtumaan paljon linkkejä ilman että sivut tulisivat kuitenkaan vaikeaselkoisiksi.

Päävalikon hallinta
Pääset päävalikon hallintaan viemällä hiiren päävalikon päälle ja klikkaamalla sen päälle ilmestyvää ”salama” –ikonia. 

Nyt näet kaikki päävalikon linkit allekkain sivun vasemmassa reunassa. Pudotusvalikoiden linkit näkyvät kunkin päävalikon linkin alla sisennettyinä.

Klikkaamalla linkkiä, aukeaa linkin tiedot sivun oikeaan reunaan.

”Linkin teksti” –kentällä tarkoitetaan linkin nimeä, joka näkyy päävalikossa.

”Linkin kohde” –kentällä tarkoitetaan sitä osoitetta minne linkkiä klikkaamalla siirrytään. Linkin kohde voi olla joko jokin sisältösivu omilla kotisivuillasi, ulkopuolinen linkki jollekin toiselle kotisivulle tai linkki tiedostoon.

Voit luoda uuden linkin klikkaamalla ”Uusi linkki” –painiketta sivun vasemmasta reunasta.


Linkki sisältösivuun
Voit tehdä päävalikkoon linkin mille tahansa kotisivuillasi olevalle sisältösivulle. Tällöin klikkaa ”Linkin kohde” –kentän perässä olevaa ”Listalta” –painiketta ja valitse pudotusvalikosta haluamasi sisältösivu. Tallenna muutos ”Tallenna” –painikkeella.

Linkki ulkopuoliseen kotisivuun
Voit tehdä päävalikkoon linkin myös toisille kotisivuille. Tällöin kirjoita ”Linkin kohde” –kenttään kotisivujen osoite muodossa http://www.osoite.fi

Linkki tiedostoon
Voit tehdä päävalikkoon linkin tiedostoon (esimerkiksi PDF tai DOC –tiedosto). Tällöin klikkaa ”Listalta” –painiketta ja valitse pudotusvalikosta kohta ”Linkki tiedostoon”. Nyt aukeaa Tiedostoselain, josta voit valita haluamasi tiedoston vihreästä oikeinmerkistä.


Päävalikon linkkien järjestyksen muuttaminen
Voit myös vaihtaa päävalikon linkkien järjestystä klikkaamalla siirrettävää linkkiä ja sen jälkeen ”Siirrä alas” tai ”Siirrä ylös” –painikkeita.

Päävalikon linkin ja sisältösivun ero
Vaikka päävalikon linkit osoittavatkin kotisivujesi eri sisältösivuihin, ne ovat kaksi eri asiaa. Jos poistat päävalikosta linkin vaikkapa ”Morsian” –sisältösivulle, ei itse ”Morsian” –sisältösivu poistu. Jos puolestaan poistat ”Morsian” –sisältösivun, ei päävalikon linkki poistu automaattisesti, vaan se tulee poistaa erikseen.

Jos luot päävalikosta uuden linkin ja laitat ”Linkin kohde” –kenttään itse keksityn osoitteen, ei linkki vie mihinkään. Uusi sisältösivu ei synny pelkästään siten, että luot päävalikkoon uuden linkin, vaan sisältösivu pitää tehdä ”Sisältösivu” –työkalun avulla.

Voit kuitenkin uutta sisältösivua luodessasi lisätä linkin automaattisesti myös päävalikkoon.

» Lue lisää sisältösivujen hallinnasta


Huom! ”Linkin kohde” –kenttään ei voida kirjoittaa vapaasti esimerkiksi sisältösivun nimeä (esimerkiksi ”Morsian”), vaan linkin tulee olla Kotisivukoneen ymmärtämässä muodossa. Sisältösivut löydät suoraan klikkaamalla ”Listalta” –painiketta, joka esittää valikossa kaikki kotisivujesi sisältösivut. Sisältösivujen osoite on lähes aina numero. Linkki ulkopuoliselle kotisivulle tulee kirjoittaa muodossa http://www.osoite.fi

 

» Takaisin ohjeiden pääsivulle